Lakitoimisto Helsinki

Lakiasiaintoimisto

Lakiasiaintoimisto Helsinki

Muihin palveluntarjoajiin voidaan lukea myös lakimieskoulutuksen saaneiden henkilöiden sivutoimenaan tarjoamat oikeuden käyntiasiamiespalvelut. Usein tällainen toiminta on kuitenkin pienimuotoista ja satun naista suuntautuen esimerkiksi sukulaisten ja tuttavien auttamiseen oikeudellisten ongelmien ratkaisussa joko ilmaiseksi tai vastiketta vastaan. Tällaisen palvelun määrästä ei ole saatavissa luotettavaa selvitystä, mutta tällaisen palvelun voidaan olettaa olevan yleisempää kuin lakimieskoulutusta vailla olevien henkilöiden edellä kerrotut palvelut.

Edellä mainitun lisäksi lupajärjestelmän ulkopuolelle ehdotetaan rajattavaksi työ markkinajärjestöjen palveluksessa olevat lakimiehet näiden toimiessa oikeudenkäyntiasiamiehinä palvelussuhteeseen liittyvissä asioissa. Palvelussuhteeseen liittyvät asiat poikkeavat muihin asioihin verrattuna siinä, että niiden hoitaminen on nykyisin järjestetty tapahtuvaksi huomattavassa määrin työ markkinajärjestöjen palveluksessa olevien lakimiesten toimesta. Mainittujen lakimiesten ammattitaidossa ja kokemuksessa palvelus suhteeseen liittyvien asioiden hoitamisesta ei myöskään ole esitetty esiintyneen ongelmia.

Jaostojen lukumäärän lisääntyminen merkitsisi kuitenkin, että uudelle jaostolle olisi palkattava lakimieskoulutuksen saanut sihteeri, jonka tehtävänä on valmistella jaoston käsiteltäväksi tulevat asiat. Palkkakustannuksena tämä tarkoittaisi noin 70 000 euron vuosikustannusta. Lisäksi henkilöstömäärän lisääntyminen merkitsisi lisääntyviä vuokra kustannuksia, ATK kustannuksia sekä sähkö ja puhelinkustannuksia ja muita vastaavia kustannuksia.

Lakiasiaintoimisto

Toisaalta siltä osin kuin kyse on elinkeino luvan kurinpidollisesta peruuttamisesta ja seuraamusmaksun määräämisestä tullaan ainakin lähelle merkittävää julkisen vallan käyttöä, joka voidaan perustuslain 124 §:n mukaan uskoa vain viranomaiselle.

Kuten edellä jaksossa 3.2.6 on selostettu, tässä esityksessä ehdotetaan, että luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia koskevien kantelujen käsitteleminen ja ratkaiseminen kuu luisivat lähtökohtaisesti valvontalautakunnalle. Luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien valvonnan uskominen esityksessä ehdotetulla tavalla valvontalautakunnalle ei vaaran taisi heidän valvontansa puolueettomuutta ja riippumattomuutta. Valvontalautakunnan jäsenet toimivat jo nykyisin tuomarin vastuulla. Tämän lisäksi ehdotetaan vahvistettavaksi valvontalautakunnan riippumattomuutta ja toiminnallista erillisyyttä Asianajajaliitosta.

Asianajotoimisto Helsinki

Perustuslain 124 §:n mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaiselle.

Asianajotoimistoissa työskentelevien muiden lakimiesten kuin asianajajien toimintaan kohdistuu samanlainen valvonta kuin asian ajajienkin toimintaan. Menettely perustuu hyvän asianajajatavan määräykseen, jonka mukaan asianajajan tulee erityisesti huolehtia, että hänen avustavat lakimiehensä noudattavat hyvää asianajajatapaa. Asianajotoimiston avustavaan lakimieheen kohdistuvassa asiassa menettelyn kohteena on avustavan lakimiehen toiminnasta vastaava asianajaja.

300— 320 euron suuruinen hakemusmaksu aiheuttaisi kertaluonteisen kustannusrasituksen lupaa hakeville henkilöille.

Asianajaja Helsinki

puolustajaksi ja asianomistajan oikeudenkäyntiasiamieheksi on määrättävä julkinen oikeusavustaja tai asianajaja. Poikkeuksellisesti puolustajaksi tai asianomistajan oikeudenkäyntiasiamieheksi voidaan määrätä julkisen oikeusavustajan tai asianajajan sijasta muu oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut henkilö, joka täyttää ne vaatimukset, jotka oikeudenkäymiskaaressa

Asianajajan on oltava myös muilta ominaisuuksiltaan ja elämäntavoiltaan sopiva harjoittamaan asianajajan tointa. Sopivuusvaatimus on rinnastettavissa valtion virkaan nimitettävältä vaadittavaan sopivuuteen asian omaiseen virkaan. Asianajajaliiton hallituksen ratkaisukäytännössä jäsenhakemuksen hylkääminen sopivuusvaatimuksen perusteella on perustunut hakijan psyykkisiin vaikeuksiin tai alkoholin tai huumeiden väärin käyttöön. Myös hakijan taloudelliset olosuhteet, lähinnä niin sanottu ylivelkaisuus, ovat johtaneet jäsenhakemuksen hylkäämiseen.

Ehdotetussa muodossa uudistuksen ei voi da arvioida vähentävän kilpailua asianajo alalla ainakaan merkittävästi. Ehdotetun luvan saamisen edellytykset olisivat siinä määrin väljät, etteivät ne juurikaan estäisi alalle pääsyä. Luvan saaneille oikeudenkäyntiavustajille aiheutuvat kustannukset olisivat myös niin pieniä, etteivät ne estäisi vähäistä laajempaa asianajotoimintaa. Järjestelmä kuitenkin aiheuttaisi pienen kynnyksen, joka saattaisi karsia toiminnan ulkopuolelle sellaisia lakimiehiä, jotka mahdollisesti sivutoimisesti hoitavat vuosittain joitakin oikeuden käyntiasioita. Tällä ei kuitenkaan ole yleisen kilpailutilanteen kannalta juuri merkitystä.

Lakimies Helsinki

Lisävaatimusten asettamista oikeudenkäyntiasiamiehille puoltaa myös oikeudenkäynnin muiden toimijoiden nykyinen laatutaso. Syyttäjät ovat ammattitaitoisia, ja syyttäjä kunnalla on erityinen apulaissyyttäjäjärjestelmä uusien syyttäjien rekrytoinnissa. Tuo marit ovat suorittaneet vähintään tuomioistuinharjoittelun, ja yleensä heillä on moni vuotinen kokemus tuomarin työstä.

Ammatillinen itsenäisyys tarkoittaa, että asianajajan on oltava itsenäinen ammatinharjoittaja tai hänen on harjoitettava asianajo toimintaa yhtiömuodossa toisen asianajajan kanssa tai hän voi olla työsuhteessa vain toiseen asianajajaan. Riittävää itsenäisyyttä asianajajan ammatin harjoittamiseen ei siis katsota olevan lakimiehellä, joka työntekijänä muun kuin asianajajan palveluksessa tai virkamiehenä on velvollinen hoitamaan asian ajotehtäviä toisen johdon ja valvonnan alaisena tai esimiestensä määräyksiä noudattaen. Tällainen henkilö ei voi olla asianajajana, ellei asianajajayhdistyksen hallitus siihen erityisestä syystä suostu. Määräys ei kuitenkaan koske valtion oikeusaputoimistoissa työskenteleviä julkisia oikeusavustajia.

Juristi Helsinki

Lain mukaan toimilupa on myönnettävä luotettavalle ja vakavaraiselle hakijalle, joka saa harjoittaa elinkeinoa Suomessa, ilmoittaa tiedot perintätoiminnasta vastaavasta henkilöstä sekä kykenee huolehtimaan toimeksiantajan lukuun perittävistä varoista ja toimeksiantajaa ja velallista koskevien tietojen asianmukaisesta suojaamisesta.

Tämän esityksen tavoitteena on parantaa oikeudenkäyntiasiamiesten työn laatutasoa. Tämä ei tarkoita, että asiamiesten toiminnan laadussa olisi yleisesti ongelmia. Kuitenkin myös epäasianmukaista menettelyä esiintyy, ja kuten edellä jaksossa 2.4 on todettu, nykyisin ei ole riittäviä mahdollisuuksia puuttua siihen.

Hakijan luotettavuudesta säädetään lain 3 §:ssä. Sen mukaan toimiluvan hakijaa pidetään luotettavana, jos hakijana olevaa ammatinharjoittajaa, hakijana olevan yhteisön tai säätiön toiminnasta vastaavaa henkilöä taikka perintätoiminnasta vastaavaa henkilöä ei ole lainvoiman saaneella tuomiolla viiden viimeisen vuoden aikana tuomittu vankeusrangaistukseen tai kolmen viimeisen vuoden ai kana sakkorangaistukseen rikoksesta, jonka voidaan katsoa osoittavan henkilön olevan ilmeisen sopimaton harjoittamaan perintä toimintaa. Toimiluvan hakijaa ei kuitenkaan pidetä luotettavana, jos edellä mainittu henkilö on muutoin aikaisemmalla toiminnallaan osoittanut olevansa ilmeisen sopimaton perintätoiminnan harjoittajaksi.

Varatuomari Helsinki

Oikeudenkäyntien asianosaisten kannalta esitys merkitsee, että asianajoapua tarvitessaan asianosaisen täytyisi yleensä kääntyä asianajajan, julkisen oikeusavustajan tai luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan puoleen. Tämä takaisi palvelun tietyn laatutason, koska myös luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja olisi velvollinen noudattamaan ammattieettistä säännöstöä ja olisi valvonnan piirissä. Oikeudenkäyntiasiamiehen toiminnan laatu edistäisi paitsi hänen asiakkaansa, myös oikeudenkäynnin muiden asianosaisten oikeusturvaa. Jos asiamies syyllistyisi velvollisuuksiensa vastaiseen menettelyyn, menettelystä voitaisiin maksutta kannella valvonta lautakunnalle.

Vuoden 2009 lopussa asianajajien luku määrä oli 1 878. Julkisia oikeusavustajia Asianajajaliiton jäsenistä mainittuna ajan kohtana oli 122. Asianajotoimistoissa, joita maassa sivutoimipisteineen vuoden 2009 lopussa oli vajaat tuhat, työskenteli mainittuna ajankohtana asianajajien lisäksi noin 600 Asianajajaliittoon kuulumatonta laki miestä, jotka eivät täyttäneet Asianajajaliiton jäseneksi pääsemiseen vaadittua työkokemusta.

Oikeudellisten palvelujen tarjoajien päätehtävänä on huolehtia oikeusturvan toteutumisesta eli siitä, että yhteiskunnan jäsenillä, yksilöillä ja yhteisöillä, on palveluntarjoajien avulla mahdollisuus toteuttaa yhteiskunnan heille takaamat oikeudet. Oikeudenkäyntiasiamies ja avustajapalveluita tarjoavat eivät kuitenkaan voi toimia ainoastaan asiakkaidensa oikeuksien toteuttamiseksi, vaan heidän toimintansa on koiduttava koko oikeusjärjestyksen toimivuuden hyväksi. Jatkossa tässä esityksessä oikeudenkäyntiasiamiehiä ja avustajia ei eroteta toisistaan vaan käytetään yhteistermiä oikeudenkäyntiasiamies.